maanantai 2. marraskuuta 2015

Ruokakaupassa

Kävin tänään taas ruokaostoksilla, ja viimein muistin ottaa kuvia! Jostain syystä puolet kuvista eivät tallentuneet puhelimelleni, kun yritin niitä vaivihkaa ottaa...

Tämän postauksen kuvat on Maruetsusta, joka on toinen lähistön suurista ruokakaupoista. Toinen on läheisen Aeon-tavaratalon alakerrassa. Käyn kummassakin säännöllisesti, mutta Aeon on käytännössä koulumatkani varrella, joten siellä tulee käytyä ehkä hieman useammin. Toisaalta hedelmät kannattaa ostaa Maruetsusta tai sen edessä olevasta pienestä hedelmäkaupasta. Hinnan puolesta veikkaisin, että kummatkin ovat samalla tasolla.


Hedelmäosastoa

Hedelmät on usein harmillisen kalliita. Viime aikoina persimonit ovat olleet sesongissa, ja tänään niiden hinta oli vain 49 jeniä (verottomana)! Euroissa se on ehkä 40 senttiä, tai jopa alle. Hinnat ilmoitetaan pääosin verottomana. Usein hintalapussa on verottoman hinnan alla myös verollinen hinta, mutta ei kuitenkaan aina. Suomeen verrattuna veron osuus on kuitenkin aika pieni, mutta kun ostaa paljon kerralla, menee ainakin minun arvioni aina ihan solmuun...

Tällaisia kasoja on usein...


Erilaisia kaloja

Mustekalan lonkeroita. Näyttää hyvältä!

Kalaa täällä löytyy paljon erilaista! Kaikki pakkaukset ovat myös mukavan pieniä. Myös yhden hengen taloudessa elävä saa järkevän määrän ruokaa ostettua kerralla, kun ei tarvitse ostaa niin järjettömästi kerralla. Lihaa ja kalaa saa sellaisia annoksia, joista riittä ävain yhdeksi kerraksi. Olen pitänyt tästä paljon, sillä viikolla syön lähinnä koulun ruokalassa. Koska kopissani ei ole pakastinta, on huomattavan helpotus pystyä ostamaan vain parin päivän ruuat kerrallaan. Eikä tuohon jääkaapinkuvatukseen enempää mahtuisikaan...

Söin tällä viikolla muuten ensimmäistä kertaa possun vatsalaukkua ja kalmaria. Kaikkea sitä.

Juomahylly. Löytyy jos jonkunlaista teetä ja kahvijuttua. Ja limsaa.

Kraanavesi maistuu tällä oudolta, vaikka se juomakelpoista onkin. Lisäksi en ole saanut asuntolan raanasta kädenlämpöistä kylmempää vettä, joten tällä hyllyllä tulee vierailtua usein. Koitan opetella juomaan kylmää teetä, koska se on ehkä hieman terveellisempää kuin mehujen litkiminen...

Pakkausalue

Suomalaisesta marketista japanilainen eroaa eniten siinä, miten kassa toimii. Tavarat kerätään koriin (kärryjä ei täällä varsinaisesti ole, paikallinen versio on sellainen mihin laitetaan kaksi koria). Kori laitetaan kassapöydälle, jossa ei ole liukuhihnaa, josta myyjä piippaa ne laitteelleen ja siirtää sitten toiseen koriin. Joissain kaupoissa tämä piipattujen tavaroiden kori on eri värinen kuin piippaamattomien. Maksuttua siirrytään pakkauspöydille, joissa saa rauhassa laittaa tavarat muovipussiin, jonka saa ilmaiseksi tai pienellä maksulla kassalta. Kassahenkilöstö yleensä kysyy muovipussin tarpeesta, mutta kassalla on yleensä myös läpyskä, jonka koriin laittamalla ei saa pussia. Nolot tavarat, kuten terveyssiteet tai karvojenajeluvälineet, saa halutessaan myös läpinäkymättömään harmaaseen pussiin, jonka nimesin nolouspussiksi. Normaali valkoinen kaupan muovipussi on läpinäkyvähkö, mutta minusta nolouspussi kyllä paistaa läpi selvemmin kuin jos kyseiset tavarat olisivat muiden ostosten seassa...

Pakkaamisen jälkeen tyhjä kori pitäisi jättää tuollaiseen pöydän vieressä olevaan koriin.

Minulla on tosiaan nyt lomaa, joten ajantaju on kadonnut täysin. Torstaista eiliseen olen vain juhlinut erilaisilla festivaaleilla, joista lisää huomenna. Huomenna on vielä kansallinen vapaapäivä (kulttuurin päivä), joten Tokio kutsuu!

Kunhan saan tämän koppini siivottua, on luvassa postausta myös asumisolosuhteista...


2 kommenttia: