Reissut, osa 3: Nara

Kevätlomalla oli tarpeeksi aikaa lähteä pidemmälle reissulle, joten lähdin kahdeksi viikoksi repun kanssa kiertämään läntistä Japania. Rahaa säästääkseni siirryin kaupunkien välillä yöbusseilla, sillä kolme bussimatkaa matkoi vähemmän kuin yksi matka luotijunalla... Pisin matkoista oli lähemmäs 12 tuntia, lyhyin noin 7. Mutta bussi oli paljon mukavampi kuin Suomessa! Tilaa oli ihan riittävästi, ja penkin sai melkein makuuasentoon. Vessaa ei suurimmassa osassa busseja ollut, mutta tauoille pysähdyttiin parin tunnin välein. Taukopaikoillakin oli muuten vessoissa riittävästi koppeja, n. 70! Ei ollut jonoa.

Matkasuunnitelma oli Tokio-Osaka-Mito-Osaka-Hiroshima-Tokio. Alunperin suunnitelma oli siirtymisien suhteen paljon järkevämpi, mutta lämpimän sään vuoksi Tokion kirsikankukkien oletettu kukkimisajankohta vaihtui aikaisemmaksi. Alkuperäisen suunnitelman kanssa olisin saattanut olla aavistuksen myöhässä Tokion kukinnasta mutta liian ajoissa Kioton kukintaan. Uudessa suunnitelmassa haittapuolena oli se, että Miton ja Hiroshiman päiviä ei voinut enää muuttaa, joten edestakaisin liikkumista tulisi pakosta. Mito sijaitsee n. 2,5 tunnin (paikallis)junamatkan päässä Tokiosta pohjoiseen, eli siis päinvastaisessa suunnassa kuin kaikki muut kohteeni...

Lopulta päädyin viettämään 5 yötä bussissa alkuperäisen kolmen sijaan. Toisaalta se myös säästi hotellikuluissa ja on varmasti ainoa keino, millä minut saa nähtävyyksille jo yhdeksältä aamulla! Majoituin Osakassa, vaikka matkustin Kansain alueella paljon muuallakin. Osaka tuli halvemmaksi junakuluineen kuin hotelli esimerkiksi Kiotossa...

Vajaan kahden viikon aikana vierailin kuudessa kaupungissa, joista kaikista teen omat postauksensa. Tokion kirsikankukat ovat myös pian täydessä kukassa, joten siitäkin lisää tulossa pian!

Ensimmäisenä päivänä loikkasin bussista suoraan junaan ja siirryin Naraan.

Nara on yksi entisiä pääkaupunkeja. Nykyään se taitaa olla tunnetuin jättibuddhasta ja peuroista.

Naran puistossa näytti tältä.

Päänähtävyydet löytyy Naran puiston ympäriltä. Puisto on täynnä villinä eläviä peuroja, jotka tosin on aika hyvin jo kesyyntyneitä... Niille sai syöttää peurankeksejä, joita nippu maksoi 150 jeniä (n. 1,2e). Peurat oli niin ahneen näköisiä, että jätin suosiolla väliin. Oli kyllä viihdyttävää katsella, kun muut koittivat pärjätä keksien perässä olevien peurojen kanssa, ne ei juuri kaihtaneet keinoja keksien nappaamisessa.

Yksi harvoista poseeraamishaluisista yksilöistä

Peuroista varoiteltiin useaan otteeseen, että ne ovat villieläimiä, joten ne saattavat vaikka purra. Eräs turhan tuttavallinen peura maistoi muun muassa minun laukkuani ja toinen käveli suoraan päin. Keksien kanssa liikkuneet ihmiset taisi saada enemmänkin osumaa. Sarvet tunnuttiin aika lailla olleen typistettyjä.

Peuravaroitus! Ja syyllinen.

Peurojen lisäksi kävin katsomassa yhtä temppeliä ja yhtä pyhäkköä. Ensimmäisessä oli jättibuddha, jonka korkeus on lähemmäs 15 metriä. 

Päivän viimeisenä kohteena oli pyhäkkö, joka sijaitsi kauniin metsän keskellä. Siellä suurimpana nähtävyytenä oli kymmenet lyhdyt, joista osa on aina sytettynä pimennetyssä huoneessa. Ei siis haitannut, vaikka päivänvaloa oli vielä jäljellä!

Narassa olisi ollut vielä muutakin nähtävää, mutta koska bussimatkan jälkeen väsytti, päädyin lähtemään kohti Osakaa jo kuuden aikoihin.

Fuji

Tällä kertaa vuorossa on jälleen Takaosan! Eräänä päivänä oli niin kirkasta, että lähdin ex tempore kiipeämään (minihameessa..) Takaon huipulle katsomaan Fujia. Ja kyllä se oli komea näky! Aiemmin olen nähnyt Fujin vain illalla tai hyvin kaukaa. Olin niin innoissani, että ravasin ylös Takaosanin huipulle alle kylteissä näkyneen arvioidun ajan. Olin ehkä vähän väsynyt mutta näkymät olivat todella sen arvoisia.

Komea on!

Kyltti, joka kertoo että nyt ollaan Takaosanin huipulla korkeudessa 599,15m.

Tokiokin näkyi hyvin

Tokio

Kevätloma on tähän mennessä kulunut turistiopasta leikkiessä Tokiossa. Vaikka en asu Tokion puolella, on sinne niin helppo mennä, että lähes joka viikolla olen sieltä itseni löytänyt. Ja nyt vielä puolen vuoden jälkeenkin löydän itseni usein eksymästä ties mistä... Google Maps on kaveri, mutta heti kun sijainti sekoaa, sekoan minäkin. Täällä ei kaduilla ole nimiä isoimpia lukuunottamatta, ja osoitteet ovat sellaisia numerosekamelskoja, että niiden avulla suunnistaminen on hankalaa. Tosin, olen viime aikoinakin onnistunut eksymään Shinjukun aseman sisälle oikeaa uloskäyntiä etsiessäni...

Katunäkymä, joka on niin tavallinen etten edes muista mistä se on.

Pöllöjä Ikebukurossa

Voisin arvata, että nämä saattavat olla Uenossa.

Kun rakas ystäväni tuli Suomesta käymään, kävimme Ghibli-museossa! Sisällä ei saanut ottaa valokuvia, mutta voin kyllä suositella. Liput pitää ostaa etukäteen, ja paikalla olla aika täsmällisesti. Minulle liput myynyt myyjä vielä painotti, että aikaa on sitten vain kaksi tuntia, mutta ei sitä kukaan vahtinut... Museoon kuuluu myös lyhytelokuva, jotka vaihtuu aina noin kuukausittain. Niitä ei voi nähdä muualla kuin tässä museossa. Meille näytetty oli todella hyvä. Se tosin ei ollut se, jonka olisin eniten halunnut nähdä, joten uusi reissu taitaa olla kesällä edessä. Museon lähellä on myös Kotori cafe, jossa olen halunnut käydä.

Tapasin myös idolini, joka suopeasti suostui yhteiskuvaan!

Kävimme myös Oedo Onsen Monogatarissa, joka on kuumalähdekylpyläteemapuisto. Siellä on jalkakylpy, onsen, pelikojuja ja jos jonkinmoista ruokaa. Sisällä ei saa liikkua omat vaatteet päällä, vaan jokaiselle annettaan yukata. Kuvioita on muutamaa erilaista. Kegät jätetään ulko-ovelle. Helmikuussa on täälläkin vielä sen verran kylmää, että paljaisiin jalkoihin maa ulkoalueella oli aika vilpoisaa... Kuuma lähde onneksi pelasti. Tatuoiduilla ihmisillä ei ole tänne asiaa, mikä ilmaistaan hyvin selkeästi jo etuovella. Yleisiin kylpylöihin ei pääsääntöisesti tatuointien kanssa pääse (joskus ulkomaalaisten kohdalla tehdään poikkeus, mutta sen varaan ei kannata laskea), koska perinteisesti tatuoinnit liitetään yakuzaan (=japanin mafia). 

Yurikamome-junan kyydissä matkalla Odaiballe, jossa kylpylä on. Junassa ei ole kuljettajaa, ja pääsimme etuikkunan eteen!

Kylpylärakennus!

Portti Meiji jingulle, joka on temppeli Harajukussa

Yurakuchon ravintola-alue

Tokion toimistorakennukset

Takeshita-dori Harajukussa näyttää sateella sienimereltä

Tokio Skytreen alemmalta tasanteelta. Korkeutta 350m!

Loppuun vielä ruokaa:

Lempihampurilaispaikkani ja vakioannos: avokadohampurilainen guavamehulla

Söpö donitsi!

Paistettu nuudelimunakas oli todella hyvää.

Yakiniku, eli grillaa omat lihasi (ja kasvikset)

Ramen

Intialaista voikanacurrya!

Kun gaijin työnnettiin junaan sisään

Tämä suomalainen koki tässä eräänä päivänä aikamoisia kauhunhetkiä. Suomalainen oli matkalla Tokiosta asuntolalle (matkaa jäljellä noin tunti), ehkä vähän myöhemmin kuin normaalisti. Pahaa aavistamattomana hän asettui laiturille jonoon, kuten tapana on.

Aseman turvaportit. Kuvan asema ei ole syyllinen tapahtuneeseen.

Juna saapui. Juna oli täynnä. Jono asettui junien kummallekin puolelle, jotta ihmiset pääsevät pois, kuten tapana on. Jono tunkee junaan sisään. Suomalainen jää jalkoihin. Hän päätää odottaa seuraavaa junaa, koska edellinen on niin täynnä, että valkohansikkaiset työntekijät työntävät viimeiset ihmiset ja laukut sisään ovista. Ovien sulkeutuessa jonkun laukku jää vielä väliin. Valkohansikkaat rientävät paikalle ja tunkevat laukkuparan väkivalloin sisälle. Juna lähtee, gaijin (=ulkomaalainen) jää jonon ensimmäisenä odottamaan viiden minuutin päästä tulevaa seuraavaa junaa. Se on hitaampi kuin edellinen, joten se ei kai ole yhtä täynnä.

Seuraava juna tulee. Se on vielä vähän täydempi kuin edellinen. Gaijin ei uskalla tunkeutua sisään, joten hän jää odottamaan kolmatta junaa.

Kolmas juna tulee. Se on yhtä täynnä kuin edellinen. Gaijin valmistautuu koitokseen, ja poisjäävien matkustajien jälkeen hän livahtaa keskelle. On ahdasta. Siinä vaiheessa, kun gaijin kuvittelee, että junaan ei mahdu enää yhtään ihmistä enempää, valkohansikkaiset työntävät sisään vielä viisi. Gaijin koittaa kutistua mahdollisimman pieneksi, ja silti tilaa ei ole. Keskellä vaunua ei ole edes mahdollisuutta pitää mistään kiinni, mutta ihmiset ovat niin tiukasti paketissa toisissaan että ei ole tarvis. Ei ole tilaa mihin kaatua. Sillipurkissakin on tilavaa tähän verrattuna.

 Gaijin koittaa edes pitää laukkunsa matkassa mukana ja olla niin vähän tiellä kuin mahdollista. Paloturvallisuusrajoja ei täällä näköjään tunneta.

Tämäkään asema ei liity tapahtuneeseen.

Puolimatkan tienoilla juna tyhjenee sen verran, että taas on tilaa hengittää. Tässä vaiheessa junassa on vielä niin paljon ihmisiä, että Tampereella bussikuski ajaisi pysäkkien ohi vedoten täyteen bussiin. Vaihtoaseman (ja samalla junan pääteaseman) tullessa ihmiset valahtavat laiturille ja jonottavat ainoisiin ylös meneviin liukuportaisiin. Laiturilta asemalle pääsemisessä kestää melkein kymmenen minuuttia. Olisi siellä ollut portaatkin, mutta niiden löytymiseen väenpaljouden seasta olisi mennyt sama aika, joten gaijin päättää jonottaa.

Jono viimeiseen junaan on huolestuttavan pitkä. Gaijin toivoo hartaasti, että tilaa on edes sen verran, että pieni suomalainen ei joudu kosketuksiin vierustoverin kanssa. Junaa tulee. Istumapaikasta on turha haaveilla, mutta suomalaisen saa pitää oman tilansa, tai ainakin 10 senttiä omaa tilaa. Junan kaartaessa takana oleva pukumies tosin nojautuu inhottavasti selkää vasten. Suomalainen livahtaa väljemmille vesille heti kun mahdollista.

Pitkällä ennen kotiasemaa junan ikkunat ovat niin huurussa, että ulos ei näe. Perillä ilma tuntuu raikkaalta. Suomalainen pitää parin metrin etäisyyden jokaiseen muuhun ulkonaliikkujaan ja kiirehtii (kylmään) luolaansa.

Teemakahvilat

Rakastan teemakahviloissa käyntiä, ja niitähän täällä riittää. Eläinkahviloita olisi jos jonkinlaista, mutta niissä en ole käynyt, ja suunnitelmissakin on vain Kotori cafe, jossa on undulaatteja. Vähän aikaa sitten mainitsin Pom Pom Purin -kahvilan, ja monelle olen kertonut vampyyrikahvilasta. Vampyyrikahvilasta en löytänyt juttua blogin puolelta, joten osa saa sen kertauksena. Kävimme parhaan ystäväni kanssa myös Liisa Ihmemaassa -kahvilassa!

Vampyyrikahvila sijaitsee Ginzassa, Liisakahviloita on useita ympäri Tokiota. Tällä kertaa kävimme Ginzalla sijaistevassa, Alice in a Labyrinth -nimisessä kahvilaravintolassa.

Vampyyrikahvila on sisustettu tyyliin sopivasti tummalla puulla ja punaisella sametilla. Siellä on sen verran pimeää, että hyvien kuvien ottaminen on aikamoinen haaste. Koska olimme isolla porukalla liikkeellä, saimme pöydän keskeltä yhtä saleista, joten näimme mukavasti ympärillemme. Tarjoilijat olivat teemassa täysillä mukana, päädracula oli ihanan dramaattinen, eivätkä naispuoleiset gootihtavat tarjoilijatkaan jääneet huonommiksi.

Ruumisarkku

Kuten ehkä voi arvata, hintataso tällaisissa paikoissa on korkeahko. Kahvila on myös ehkä väärä sana kuvaamaan kumpaakin, sillä nämä ovat enemmän kahvilan ja ravintolan sekoituksia... Koska sekä vampyyrikahvilan että Liisa Ihmemaassa -kahvilat omistaa sama yritys, myös säännöt ovat niissä samat. Jokaisen pitää tilata vähintään yksi juoma ja yksi ruoka, ja niiden päälle tulevat vielä verot ja pöytämaksu (600jeniä, n. 5 euroa per henkilö), pelkän kahvillakäynnin hinnaksi tulee helposti yli 15 euroa.

Ruokalista

 Ruokaa ja juomia on laidasta laitaan, suolaista ja makeaa. Suolaisten pääpaino on pastassa ja pitsassa, joista en ole kuullut liikaa kehuja. Makeat ovat oman kokemukseni mukaan reippaasti parempia! Suurin osa ruuista on teemaan sopivia ja todella kauniita.

Juomissa paras hinta-laatusuhde on paikkojen omilla drinkeillä, joita saa alkoholilla ja ilman. Pelkkä tavallinen tee maksaa 600 jeniä (mikä ei muuten ole kovin paljon yleisestä hintatasosta poikkeava...), ja drinkit 800-950 jeniä (eli ehkä johonkin vajaaseen yhdeksään euroon). Omat juomani ovat olleet todella herkullisia, ja sikäli täysin hintansa väärtejä.

Pöytämaksu, eli pakollinen alkupala

Lohisalaatti. Lohi oli ruusun muotoinen, mukana oli punajuurilepakko.

Yksi näiden teemakahviloiden parhaita puolia on se, kuinka loppuun asti teemat on viety. Oma salaattini sisälsi uhrirituaalin, ja toisaalla pöytään tuli ilmiliekeissä oleva kana. Henkilökunnan eläytyminen rooleihinsa on uskottavaa, minkä takia tunnelma ei ole ollenkaan vaivaannuttava.

Tiramisu-hautakumpu

Liisakahvilan tunnelma oli mielestäni hyvin kirjaa mukaileva. Valitsimme Ginzan kahvilan juuri sen takia, että kuvien perusteella se vastasi eniten mielikuvaamme kirjasta, emmekä olleet väärässä.

Käytävä sisälle kahvilaan

Ovella meitä oli vastassa Hullu Hatuntekijä, muuten tarjoilijat olivat pukeutuneet Liisoiksi. Saimme ovelta myös mukaamme rusetin ja pupunkorvat.

Kahvilan sisustus

Saavuimme heti avaamisaikaan, ja meidän lisäksemme paikalla oli vain muutama seurue. Tunnelma oli hyvin rauhallinen, ja taustalla soi Liisa-elokuva.

Lasinalunen

Pakollinen alkupala ja oma juomani

Ruoka ja juoma olivat jälleen todella herkullisia! Hullu Hatuntekijä yritti ihailtavasti puhua meille englanniksi, ja onnistuikin siinä hyvin. Liisat pysyivät japanissa, mikä ei toisaalta haitannut sekään.

Gateau Chocolat - tai miten se nyt kirjoitetaankaan

Suosittelen!

Ume

Umen eli japaninaprikoosin (puhutaan paljon myös luumuna) kukinta on varma kevään merkki. Se kukkii tyypillisesti helmikuun puolesta välistä maaliskuun puoleen väliin, joten sen katselulla ei ole yhtä kiire kuin kirsikan. Minun tapauksessani se tarkoittaa, että sitä ehtii käydä katselemassa useampaan kertaan. Ja kun kukkia käy usein ihastelemassa, niistä tulee otettua enemmän kuin tarpeeksi valokuvia...

Lajikkeita on vaikka minkälaisia. Oma suosikkini on tumman vaaleanpunainen, joka tekee koko puun täyteen kukkia. Tokiossa on useampi umesta tunnettu paikka, ja viime aikoina olenkin kiertänyt useammalla umefestivaalilla.

Ensimmäinen festivaaleista oli Kameido Tenjinillä. Olimme sen verran ajoissa liikenteessä, että kukat olivat vasta aloittamassa kukintaa. Kauniita ne olivat silti! Kun on tottunut siihen, että junamatka Tokioon kestää yli tunnin ja metroa/junaa täyty yleensä vaihtaa se pari kertaa (koska haluan päästä halvalla), tuntui oudolta päästä suoraan yhdellä junalla, jolla ei edes kestänyt kauaa! Kerrankin näin.

Myös nämä ovat Kameidosta

Festivaaliosuus Kameidossa koostui ruokakojuista ja esityksistä. Näimme pätkän esitystä, missä apina teki temppuja puujalkojen kanssa. Jos minulta kysytään, se apina ei näyttänyt kovinkaan iloiselta...

Toinen festivaali oli Umegaokan puistossa. Festivaali pidettiin siellä ainoastaan viikonloppuisin, mutta kukat olivat viikollakin kauniita. Kävinkin paikalla kaksi kertaa, ensin viikolla ja lopuksi viikonloppuna ystävän kanssa.

Nämä ovat lemppareitani

Umegaokassa puut olivat jo selkeästi enemmän kukassa. Koska ume-puita on siellä noin 700, näky oli todella kaunis.

Tästä saa vähän käsitystä siitä, paljonko niitä kukkia oli. Oikeasti niitä oli vielä paljon enemmän!

Vaikka tässä postauksessa kuvissa on vain valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia, umea on myös vihreänä. Näin niitä myös, mutta kuvista tuli valitettavan huonoja...