tiistai 9. helmikuuta 2016

Kokeita

Viikko kevätlomaan! Mikä tarkoittaa tietysti koekautta. Tänään oli puhekoe ja kanjikoe. Puhekokeessa tehtävänä oli ensin esittää parikeskustelu käyttäen keigoa, eli sitä kohteliainta puhetaoaa, jota kuulee lähinnä muodollisissa tilanteissa. Lisäksi oli muutaman minuutin yksilöhaastattelu, jossa aiheina oli kevätlomasuunnitelmat ja lapsuudenkokemukset. Minulta kysyttiin esimerkiksi, mitä vanhempani eivät antaneet minun tehdä, mitä he pakottivat tekemään ja millaisia harmillisia kokemuksia minulla on ollut. Ei minun mielikuvitukseni riitä!

Kanjikokeessa oli pääosin n. 120 kanjia, mutta lisäksi myös kaikki aiemmin opetellut kanjit, eli yhteensä noin 320 kpl. Unohdin yhden! Kanjitunnit ovat muutenkin olleet stressaavimpia tunteja, sillä koko kurssilla on minun lisäkseni vain yksi kiinalainen. Tasoero onkin huikea, kun kanjeja äidinkielessään käyttävä ja minä, joka en osannut kirjoittaa kuin ehkä 40 kanjia tänne tullessa!

Maanantaina on vielä kielioppikoe, ja sitten on japaninkurssit suoritettu. Muista kursseista jäljellä on enää Introduction to Japanese language, jolle pitää kirjoittaa loppuraportti. Aihe ja pituus vapaa, kunhan se jotenkin käsittelee japanin kieltä.

Chiban parasta pizzaa!

Meillä on parin kaverin kanssa jo kantapizzapaikka, jossa on oikeasti italialaisen makuista pizzaa! Oikean kokoisena! Japanin pizzat ovat tähän mennessä olleet sellaisia surkeita yritelmiä, joiden koko on ollut ehkä kolmasosa Suomessa myytävistä.. Saarioisen roiskeläppä antaa aika hyvää kuvaa koosta. Näillä pizzoilla on kyllä hintaakin, mutta se on niin hyvää...

Matenrou Opera!

Matenrou Operalla oli pop-up kauppa Shinjukussa tammikuun aikana. Tietysti siellä piti sitten käydä, ja sinne meni rahat... Hyvän sijainnin huono puoli on se, että rahaa kuluu enemmän kuin huomaakaan. En halua ajatella, kuinka paljon rahaa olen käyttänyt jo vaatteisiin ja konsertteihin... 


Junanäkymiä konsertin jälkeen

Parisen viikkoa sitten oli Anli Pollicinon konsertit sekä lauantaina että sunnuntaina! Sunnuntaina eräs japanilainen fani tuli juttelemaan minulle jonossa, mikä oli todella mukava yllätys. Sanomattakin selvää, että kumpikin konsertti oli mahtava.

Omnom - suklaakakkua ja teetä! Huomatkaa teekuppi!

Harajukussa

Pari päivää sitten olin tapaamassa paikallisen j-muotiryhmän jäseniä Harajukussa. Osa oli jo lolitamiiteistä tuttuja. Otsahiukseni käyttäytyvät oudosti Japanissa, en saa niitä kuriin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti