Tunnelmaa takarivistä

Keikkoja! Jee!

Viime viikolla oli oikea keikkasuma, sillä viikon sisällä kävin kolmella keikalla Tokiossa. Alunperin tarkoitus oli tosin mennä vain kahdelle, mutta kolmas hiipi vähän salakavalasti mukaan... 

Otsikko viittaa lempipaikkaani konserttisaleissa. Suomessa halusin takariviin, sillä en viihdy tungoksessa. Keikat eivät ole enää viime aikoina myyneet loppuun, joten takana on väljempää. En ole Suomessa ylipäänsä viihtynyt kovin hyvin keikoilla, vaikka niissä noin kerran vuodessa kävinkin. Täällä näen todella hyvin takarivistä tungoksesta huolimatta, koska olen noin päätä pidempi kuin japanilaiset naiset yleensä.. 

Täällä meno on todella erilaista. Ensinnäkin, musiikki on siedettävällä äänenvoimakkuudella. Korvat ei yleensä hajoa, eikä basso aiheuta rytmihäiriöitä. Toiseksi, ihmiset osaavat yleensä käyttäytyä! Pidän hirveästi täkäläisestä jonotussysteemistä. Koska lippuun on painettu valmiiksi jonotusnumero, ei oven eteen tarvitse mennä tuntikausia etukäteen. Numero määräytyy lipun ostopaikan ja -ajan mukaan. Faniklubilaiset saavat parhaat paikat (faniklubin sisällä numerot taidetaan nykyisin useimmiten arpoa). Liityin Matenrou Operan faniklubiin, joten teoriassa minulla olisi mahdollisuus hyviin paikkoihin. Omat jonotusnumeroni ovat olleet puolenvälin paikkeilla tai viimeisten joukossa. Mitä myöhemmin lippunsa ostaa, sen huonompi numero yleensä tulee. Epäilen kyllä, että jonkunmoista arvontaa tapahtuu, sillä monesti on käynyt niin, että viisikin perättäistä numeroa on huudettu eikä kellään ole niitä ollut.

Fanitavaraa myydään ennen ovien aukaisua, jolloin myös liputtomat fanit voivat käydä ostoksilla. Noin puolta tuntia ennen ovien aukaisua ihmisiä alkaa lipua enemmän paikalle. Niihin aikoihin minäkin olen yleensä tähdännyt (ei aina onnistu, kun eksyy juna-asemalle...). 

Niille, joita kiinnostaa, on alla vähän tarkemmat kuvaukset viimeisimmistä keikoista. : )

Anli Pollicino

Ensimmäinen näistä kolmesta (ja kolmas keikka koko tähänastisen reissun aikana) oli Anli Pollicinon oneman-kierteen päätöskiertueen päätös Shinjukussa. (Niille joille sanasto on uutta, oneman-keikat on niitä, joissa bändi soittaa yksin). Varsinainen kiertue loppui muistaakseni lokakuussa, mutta Anlilla oli vielä STARGAZER ~Final Triangle~ -nimellä kulkeneet kolme keikkaa, joista viimeisellä olin. 

Anlin keikoissa on tähän asti aina ollut todella hyvä tunnelma ja aktiivinen yleisö. Todella moni teki fureja (eli liikkeitä, jotka kuuluu aina tehdä samassa kohtaa biisiä), joten minäkin pääsin mukaan kun pystyin vakoilemaan muita. : D Furit on todella hauskoja. Minusta ainakin furit tuovat tunnelmaan paljon yhteisöllisyyttä. 

Keikka oli paras, missä olen koskaan ollut (sori, MO [= Matenrou Opera])! Anli on todella karismaattinen bändi, jotka on ehkä parempia livenä kuin cd:llä. Pidin kyllä heidän musiikistaan paljon jo aiemmin, mutta ihan viimeinen kipinä tuli vasta keikalla. Kuvitelkaa tähän sellaista fanityttöhihkunaa. :'3

Keikka kuvattiin, ja siitä ilmestyy dvd muistaakseni helmikuussa. Onneksi olin takana, joten tuskin näyn! Keikka muuten alkoi klo 18 ja olin salista ulkona klo 21.30. Pitkä oli. Ei haittaa.

Blu-Billion

Ja väärä kirjoitusasu, anteeksi että olen laiska enkä kirjoita oikein. 

Edelliseen verrattuna Billionin keikka oli tylsä. Mihin tahansa verrattuna se oli tylsä. Ehdin päättää muun muassa viikon ruokalistan kahteen kertaan. Myös tästäkin keikasta tulee (jos ymmärsin oikein) muuten dvd, ja tiedän että näyn yhdessä kamerassa, joten jos sitä ei leikata, voitte bongata minut juurikin miettimässä sitä ruokalistaa... Puolivälissä oli tosin hyviäkin pätkiä.

Suurin ongelma oli tilan koko ja äänentoisto. Sali oli aivan liian iso, mikä johti siihen, että tunnelma oli vähintään lattea. Minusta tuntuu, että Billion on parhaimmillaan vähän pienemmissä paikoissa. Nyt ei kellään oikein riittänyt valovoima saada innostusta edes puoleenväliin salia. 

Jos yleensä korvat ei halkea keikoilla Japanissa, niin täällä kyllä halkesi. Ääni puuroutui monessa kohtaa tunnistamattomaksi mölinäksi, ja joukossa oli sellaista viiltävää korkeaa ääntä, joka vihloi... Se ei ollut ollenkaan miellyttävää. Puuroutumisesta johtuen kappaleet kuulostivat tasapaksulta mössöltä, josta oli vaikea tunnistaa mitään, eikä mikään jäänyt kovin vahvasti mieleen. En siis tunne Billionin tuotantoa niin hyvin kuin esimerkiksi Anlin (MO:sta puhumattakaan), mutta on silti huono merkki, jos mikään ei herätä mielenkiintoa. Varsinkin, koska levyllä kappaleet on kyllä hyviä...

Encore kesti tunnin. Siitäkin yli puoli tuntia kului siinä, että jäsenet vuorotellen puhuivat kiertuekokemuksiaan ja luettelivat seuraavan kiertueen päivät ja paikat. Minusta tuntuu, etten ollut ainoa jolle tuli vähän tylsää.

Kaikesta valituksesta huolimatta oli tälläkin keikalla hetkensä. Ei kaduta, että menin.

Anli Pollicino (...taas)

Tästä keikasta on kuva tuossa ylhäällä! 

Kolmas Anlin konsertti tällä reissulla, ai tykkäänkö niistä? :'D oikeastaan kyseessä ei edes ollut konsertti, vaan syntymäpäivä-event. Siinä yhdistyi puheohjelma ja musiikki. Lähdin tänne aika ex tempore, ostin liput vajaata viikkoa ennen keikkaa. Numeroni oli B3, mikä kuulostaa hyvältä, mutta oikeasti olin viimeinen sisään päässyt. Ovella ei edes tiedetty, että osa lippuja oli numeroitu alkamaan B:stä, joten ne iloisesti huuteli numeroita ja ihmetteli kun kukaan ei mennyt sisään.

Tapahtuma julisti kitaristin ja basistin syntymäpäiviä. Musiikin lisäksi bändin jäsenet kilpailivat tietokilpailussa (kategorioina matematiikka, maantieto, englanti ja historia). Pisteet menivät kaikilla enemmän ja vähemmän miinukselle. Tyypilliseen tapaan häviäjä joutui suorittamaan tehtävän. Tällä kertaa henkilökunnan jäsen pumppasi kyseisen jäsenen (en enää muista kenen) paidan sisällä ilmapallon niin täyteen että se poksahti. Pointti meni tältä ulkomaalaiselta ohi. Ilokseni ymmärsin suurimman osan kysymyksistä!

Seuraava keikka onkin vasta parin viikon päästä. Se on Anli Pollicinon. Taas. :'D

On siellä toinenkin bändi, jonka nimeä en muista, mutta siinä on Hakuei.