Kesäfestivaalit

Viime aikoina on ollut paljon kesäfestivaaleja. Niitä on myös lähitulevaisuudessa tulossa paljon! Japanissa kesään kuuluvat myös ilotulitukset, joita ei uutenavuotena ollut ollenkaan.

Sammakko

Yliopistossa järjestettiin pienimuotoinne festivaali, jossa päästiin kokeilemaan kaikenlaisia hauskoja perinteisiä festivaalijuttuja. Söimme hattaraa ja murskattua jäätä (melonisiirapilla se oli HYVÄÄ), ja japanilaiset opiskelijat pystyttivät nagashi soomen -liukurin. Siinä kylmät nuudelit liukuvat veden kanssa bambuputkea pitkin, josta niitä napsitaan ja syödään. Omasta mielestäni tämä oli hauskin osio festareita, nuudelit olivat liukkaita mutta ei mitenkään mahdottomia napata. Oman viihteensä myös toi putken romahtaminen maahan ja siitä seurannut uudelleenkasaaminen. Kuumana päivänä se olisi ollut mukavan virkistävää, koska hetken myös vesisuihku oli hallitsematon... Valitettavasti kyseinen päivä oli viileähkö (yli 25C kuitenkin), ja pientä sadettakin tuli.

Toinen hauska ruokanumero oli vesimelonin aukaisu. Jättimäinen vesimeloni asetettiin pressun päälle maahan, ja sitä sitten hakattiin silmät sidottuina kunnes se aukesi. Yhdeltä sidottiin silmät ja vietiin kauemmaksi melonista. Muut sitten opasti sen melonin luokse, jonka jälkeen kyseinen ihminen hutkaisi hedelmää kepillä. Yrittää sai siis vain kerran, jonka jälkeen vuoro vaihtui. Lopuksi meloni leikattiin syötäviksi paloiksi, oli hyvää! Tilaisuudessa olisi saanut myös kokeilla puoliksi täytetyn vesi-ilmapallon ongimista lasten kahluualtaasta, mutta itse keskityin syömiseen.

Nättejä kukkia

Sadekausi taitaa vielä virallisesti jatkua, vaikka lähinnä on poutaa. Lämpötilat pyörii yleisimmin noin 28-32Cssä, mikä ei enää tunnu yhtään niin kuumalta kuin voisi kuvitella. Suuri kosteus kyllä saa ihon tuntumaan inhottavan nihkeältä. 25C taas tuntuu jo ennemmin viileältä... Viime aikoina on myös alkanut kuulua kaskaiden laulua (kirkunaa), mikä enteilee oikean kesän alkua ja sadekauden loppua.

 

Hortensioita

Uenon puistossa on koko heinäkuun ajan kesäfestivaalit. Vähän aikaa sitten oli toinen päätapahtumista, tooroo nagashi, jossa paperisia lyhtyjä lasketaan uimaan jokeen tai lampeen. Perinteisesti se tapahtuu Obon-juhlan viimeisenä päivänä, sillä sen tarkoituksena on johdattaa esi-isien henget takaisin omaan maailmaansa. Obon on siitä hauska juhla, että sitä juhlitaan paikasta riippuen joko heinäkuussa tai elokuussa, joten tapahtumia voi katsella useaan kertaan. Lyhtyjä uitetaan myös muissa tarkoituksissa. Uenon juhlan tarkoitus jäi hieman hämäräksi, sillä suurin osa juhlinnasta tapahtuu Tokiossa elokuussa. Kaunista oli silti.

Oli muuten vaikein valokuvattava hetkeen

Noin puoli miljoonaa kuvaa myöhemmin

Valokuvauksen kannalta haasteellista oli lyhtyjen vain noin puolen tunnin mittainen elämä. Lyhtyjä tuotiin kyllä jonkin aikaa lisää, mutta kokonaisuudessaankin tapahtuma kesti noin tunnin. Lisähaastetta toi väkimäärä, joka tosin oli todella paljon pienempi kuin odotin.

Lähelle rantaa eksynyt pari

Yliopisto tuottaa taas vaihteeksi töitä ja harmaita hiuksia, mistä johtuen blogi on päässyt vähän unohtumaan. En lupaa parantaa tapojani mutta jos yritän muistaa... Keittiötä muistuttava nurkkaukseni on matojen vallassa. Viemäristä nousee kaikesta siivouksesta huolimatta pieniä mustia matoja, joita ahkerasti keittelen ja siivoan vielä tarkemmin... Toistaiseksi kiehuvan veden heittäminen viemäriin säännöllisesti on pitänyt ongelman kohtuullisen kurissa. Torakoita odotellessa.

Terveisiä terraariosta

Tämä kaveri on Yokohaman liskokahvilasta. Kuvastaa oloja myös asuntolassa.

Juhannus kai oli ja meni, täällä se ei näkynyt. Vihdoin on alkanut sataa, mutta samalla on kuuma. Asuntoni on muuttunut ihanaksi kuumankosteaksi terraarioksi, joka lämpiää heti kun aurinko paistaa viisi minuuttia. Ja lämpö ei lähde sitten millään. Talvella lämpö karkasi salamana ulos, mutta nyt tätä koloa ei saa viileäksi millään, paitsi ilmastoinnilla (maksaa rahaa). Leipä homehtuu noin kahdessa päivässä oston jälkeen.

Levitin lattiani täyteen torakka-ansoja, mutta yhtäkään ei ole vielä pyydystänyt (enkä nähnytkään, sen puoliin). Banaanikärpäset sen sijaan suunnittelevat ilmeisesti maailmanvalloitusta, sen kokoinen ongelma niistä on tullut. Laitoin niillekin ansoja, joten luola on ollut viime aikoina yhtä ötökkäansaa. Ei liene yllätys, että ötökät eivät ole minun parhaita ystäviäni... 

Olosuhteista johtuen ruuantähteiden kanssa saa olla aika tarkka, sillä vaikka ei ajattelisi ötököitä, ne alkaa kuitenkin haisemaan nopeasti. Samasta syystä juodun nykyään tiskaamaan päivittäin. Naapurini ei auta hajuongelmaa, se säilöö roskansa ensin pari viikkoa parvekkeella, sen jälkeen käytävässä. Että tervetuloa vain, öttiäiset.

Kesäkuu on ollut hieman mikään-ei-onnistu -kuu. Olen koittanut päästä kaverini kanssa iltapäiväteelle, mutta aina kun suunnitelmasta päätetään, tulee viime hetkellä jotain - joko jompikumpi sairastuu, tulee pakollinen meno virastoon hoitamaan vakuutusasioita tai muuten jotain, mitä ei voi siirtää. Olen lisäksi joutunut juoksemaan koulun toimistossa selittämässä tai selvittämässä, voinko nyt kuitenkaan ottaa kurssia y, koska se on liian samanlainen syksyllä suorittamani kurssin kanssa. Nyt kaiken pitäisi olla vähäksi aikaa selvillä.

Kaiken lisäksi tietokoneeni ei enää tunnista puhelintani, eli kuvien lataaminen on hienoisen tuskan takana. 

Viime aikoina arki on mennyt opiskelee-syö-nukkuu-opiskelee -linjalla. Koska en viikonloppuisin juuri ehdi tehdä läksyjä, kaikki kasaantuu viikolle...

Kukkia

Kesä on japanilaisten mukaan vasta alussa, vaikka minusta täällä on jo pitkään ollut kesä... Todella kauniin ja lämpimän jakson jälkeen nyt on vuorossa sadekausi. Virallisesti Chiban ja Tokion alue ovat olleet sadekaudella nyt noin viikon, mutta toistaiseksi sää on ollut lähinnä aurinkoista, muutamaa sadepäivää lukuunottamatta. Ilmankosteus tosin on välillä niin korkea, että on hankalaa hengittää, ja vaikka lämpöä ei olisi kuin noin 20C, tulee hiki pelkästä kävelystä.

Toisen lukukauden ensimmäinen jakso loppui juuri, joten se tarkoittaa välikokeita... Viime viikon maanantaina oli kielioppikoe, tiistaina kaksi esitelmää ja puhe sekä torstaina kanjikoe. Nyt alkoivat osaltani viimeiset uudet kurssit, jotka ovat Project work for exchange students, Popular cuture B ja Japanese grammatical system. Japanintunnit pysyvät samoina. Kiirettä siis pitää loppuun asti.

Kesän tulo tarkoittaa myös kukkien tuloa, mikä tarkoittaa valokuvausretkiä. Tässä vielä vasta kevään kukkia!

Tienvarresta löytyi tällaisia

Sekä yliopisto, asuntola että tienvarret on täynnä näitä puskia! Alempi kuva samaa.

Visteria

Vaaleanpunainen visteria

Tämä puu on satoja vuosia vanha. Se on myös ollut ykkösenä jossain maailman unelmapaikkojen listassa. 

Atsalea

Baby blue eyes

Tämän lajike on tuntematon

Visteria

Ensimmäistä kolmea kuvaa lukuunottamatta kaikki on yhdestä puutarhasta. Sinne meni Chibasta kolmisen tuntia junalla, se oi täynnä ihmisiä mutta silti sen arvoista. Sieltä sai myös visteriankukkien makuista jäätelöä! Päivä oli todella tuulinen, joten hyvien kuvien saaminen oli tuskan takana. Onneksi mukana oli kaveri, jota kiinnosti myös ottaa miljoona kuvaa samasta puskasta...

Naisena Japanissa

Teksti perustuu omiin kokemuksiin ja kavereiden kanssa käytyihin keskusteluihin, mutta pääosin opinnoissa esiintulleisiin seikkoihin. En ota vastuuta, jos joku kokee asiat toisin.

Jokapäiväinen elämä tuntuu täällä olevan monessa suhteessa pari vuosikymmentä Suomea jäljessä. Yksi sellainen osa-alue on sukupuolten välinen tasa-arvo (ja sen olemattomuus).

Vaikka naisia on yliopistoissakin todella paljon, uran luominen on vaikeampaa, koska nainen oletusarvoisesti jää kotiin mentyään naimisiin. Vaikka yhä useampi nuorista naisista haluaa myös työuran, on etenemismahdollisuudet reilusti huonommat kuin miehillä. Omassa tuttavapiirissänikin moni sanoo haluavansa naimisiin ja jäädä sitten kotiin. Ja toisaalta - voiko heitäkään moittia, kun työelämässä menestystä haluava nainen saa osakseen jatkuvaa kritiikkiä vanhoilta ukoilta... Töitä kyllä saa helpohkosti, mutta tarjolla on paljon osa-aikaisia ja matalapalkkaisia töitä, joissa ylenemismahdollisuutta ei ole.

Työelämän ja perheen yhdistämistä vaikeuttaa reilusti se, että päivähoitopaikkoja on paljon vähemmän kuin sinne on halukkaita. Kaikista arvostetuimpiin paikkoihin on jopa pääsykokeet. Koulukin aiheuttaa äideille päänvaivaa, kun kouluruokailua ei kaikkialla ole. Lapsen lounaslaatikko on jatkuvan tarkkailun alla, kun koulun henkilökunta pitää lounasta osoituksena äidin rakkauden määrästä. Ihanteellinen lounas on kaunis ja terveellinen, mutta myös käsin tehty. Jos ostaa valmiin kaupoissa myytävän lounasrasian tai käyttää pakasteruokaa, saattaa saada koululta huomautuksen. Kunnon äiti myös ompelee kaiken maailman liinoja ja pussukoita, joita koulu vaatii. Kaiken tämän hoitaminen tietysti hankaloituu, jos samalla aikoo tehdä töitä täyspäiväisesti. Japanissa työpäivä harvoin loppuu viiteen, jos ei ole virkamies.

Viime aikoina Japanikin on herännyt siihen, että naisten työpanos olisi tarpeen. Nykyinen pääministeri, jonka politiikka on pitkälti hienojen nimien antamista suureellisille tavoitteelle, kutsuu naisten työllisyyden lisäämistä womenomicsiksi. Tavoitteena oli alunperin, että vuoteen 2020 mennessä johtoportaassa olisi 30% naisia, mutta se ei tule toteutumaan, joten tavoitettakin on laskettu huomattavasti. Toisaalta Japanin suuri huoli on todella alhainen syntyvyys. Nuorten annetaan ymmärtää, että on paras tehdä lapset nuorina - sitä varten on jopa kouluissa jaettu lehtisiä, joissa kerrotaan, että naisen hedelmällisyys on huipussaan 21-vuotiaana. Siihen liittyvä diagrammi on piirretty siten, että se näyttää, kuin hedelmällisyys laskisi radikaalisti sen jälkeen.

Lisää löytyy englanniksi mm. täältä: http://www.japantimes.co.jp/opinion/2015/12/31/commentary/japan-commentary/abes-womenomics-program-isnt-working/#.V1VzL_mLTIV

Vaunu vain naisille, löytyy lähes joka junasta ja metrosta

Jokapäiväisessä elämässä näkyvä asia on junien ja metrojen vain naisille tarkoitetut vaunut. Tokiossa nämä vaunut ovat vain naisille tosin ainoastaan aamun kovimmassa ruuhkassa. Seksuaalinen häirintä on ruuhkassa pakkautuessa niin yleistä, että on tarve erilliselle paikalle, johon miehet eivät pääsääntöisesti saa tulla. Ongelmaan ei sinänsä ole puututtu, vaan kivasti kierretty lakaisemalla se maton alle - jos ei pidä häirinnästä menkööt naiset omaan vaunuunsa. Tietysti on parempi, että on edes se, mutta tehokkaampaa ehkä olisi puuttua siihen itse häirintään.. Ilmapiiri tosin ei kannusta esimerkiksi häirintätilanteessa käyttämään kovaa ääntä tai kertomaan ulkopuolisille asiasta, vaikka siihen kannustavia kampanjoita aina välillä järjestetään. Yleinen ilmapiiri tuntuu olevan vain kääntää katse muualle ja vaieta asiasta.

Ulkonäköodotuksista ja paineista saisi vaikka kokonaisen kirjan. Yleisin käytäntö on, että hame/shortsit saa olla todella lyhyt, mutta paita mielellään solisluihin asti. Rintavakoa ei todellakaan saa näkyä, ja avonainen kaulus saa todellakin katseita osakseen. Ihanteellista on myös peittää olkapäät, mutta kyllä täällä toppejakin myydään - kesä näyttää, miten paljon niitä käytetään.

Kauneusihanteista vallassa ovat vaalea iho ja söpöys. Vaikka olisi pilvistä, usea nainen kulkee päivänvarjon alla, jottei vain rusketu. Meikkien ja vaatteiden avulla koitetaan näyttää nuorilta, mutta liika erottuminen joukosta on pahasta. Tyyli on naisellisempaa kuin mitä Suomessa usein näkee, mutta silti hillittyä.

Matkailua, osa 7: Hiroshima

Minnan matkailumainonta jatkuu kaksi kuukautta matkan tapahtumisen jälkeen. Osassa 7 on aiheena Hiroshima!

Hiroshimassa jatkoin heti matkaa Miyajiman saarelle. Olin siellä perillä jo ennen yhdeksää aamulla... Halusin ehdottomasti päästä näkemään Itsukushiman pyhäkön nousuveden aikaan, ja olin lopulta jopa aikaisessa. Oli todella hauskaa seurata, kun vesi pikku hiljaa nousi!

Torii-portti meressä

Saarella oli paljon puolikesyjä peuroja

Itsukushiman pyhäkkö - sekin on vedessä

Tämä on pyhäkön sisäpihalta

Kävin saarella vain pyhäkön ja torii-portin takia. Maisemat olisivat varmasti olleet kauniit pidemmälläkin... Olisin halunnut käydä katsomassa maisemia vuoren huipulta, mutta aika oli valitettavan rajallinen, sillä olin Hiroshiman alueella vain puolitoista päivää...

Hiroshiman kaupunki oli todella erilainen aikaisempiin siinä, että mitään vanhaa ei ole jäljellä. Siinä missä muut käymäni kaupungit mainostivat itseään historiallisilla rakennuksilla, Hiroshiman nähtävyydet liittyvät vahvasti atomipommiin. Pidin kaupungin tunnelmasta todella paljon.

Atomipommimuistomerkki

Rakennus, joka selvisi

Atomipommille on pystytetty useita muistomerkkjä. Vaikuttavin on rakennus, joka selvisi jokseenkin pystyssä, sillä se sijaitsi niin lähellä räjähdyspistettä, että pommin voima osui suoraan ylhäältä jättäen pystyrakenteet paikalleen. Hiroshiman kaupunki pitä rakennusta siinä kunnossa, missä se oli pommin jälkeen. Silloin, kun itse vierailin paikalla, rakennus oli osittain korjauksessa. Korjaus päättyi lähtöäni seuraavana päivänä...

Muistomerkkejä on sijoitettu ympäri rauhanpuistoa. Yllä on kuva rauhankellosta, jota pääsi soittamaan itse. 

Vielä lähikuvaa

Pommin räjähdyspaikan alapuolella on tällainen pieni kyltti

Tämän enempää en ehtinyt nähtävyyksiä kiertää, kun oli jonkun Anli Pollicinon konsertti...

Golden week = concert week

Viime viikolla oli useampi kansallinen vapaapäivä peräkkäin, eli golden week. Monet töissä käyvistä kavereistani saivat koko viikon vapaaksi, mutta meillä pidettiin tunnit normaalisti maanantaina ja perjantaina.. Osa opettajista tosin perui tuntinsa, mutta eivät tietenkään minun. Kaikki varoittelivat ennakkoon, että golden weekin aikaan ei kannata matkustaa, koska junat on täynnä ja kaikkialla on ruuhkaa, mutta itse en kyllä huomannut Tokiossa tai muualla mitään suurta joukkoryntäystä. Epäilen olleeni epätyypilliseen aikaan liikkeellä.

Oma golden weekin ohjelmani oli hyvin konserttipainotteinen. Loman aikana tuli käytyä viidessä konsertissa ja kaksi kertaa pienemmillä reissuilla Tochigin prefektuurissa. Konserteissa näin yhteensä 17 eri bändin esitykset, mukaanlukien Anli Pollicino ja Matenrou Opera.

Tämä ei ollut lähelläkään Golden weekiä, mutta tosella hyvä konsertti silti!

Täällä ne festarit pidettiin!

Luku on noin suuri siksi, että joukossa oli myös yhdet festarit, joissa kokonaisesiintyjämäärä oli 30 bändiä... Bändit oli jaettu neljälle lavalle, mutta silti ohjelma kesti klo 14-20. Viimeisten esiintyjien kohdalla alkoi väsyttää sen verran, että jätin pari väliin ja lähdin takaisin kämpille. Ruokaa sai ja juomaa sai ottaa mukaan itse, joten säästyin kalliilta festariruualta! Vaikka se ei oikeasti edes olisi ollut kallista, ja parempaa kuin lihapiirakka kahdella nakilla (josta kirjoitin juuri yliopistoaikojeni parhaan kirjoitelman japaniksi).

Toinen konsertti oli DaizyStripperin oneman Saitamassa. Olin nähnyt Daizyn ennen tätä viikkoa viimeksi Pariisissa vuonna 2012, joten aikaa oli kulunut. Meno oli ehtinyt muutamassa vuodessa muuttua paljon raisummaksi kuin mitä olisin odottanut, yleisö oli kauniisti sanottuna liikkuvaista... Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin liikkua mukana ja koittaa parhaansa mukaan pysyä yhtenä kappaleena. Kenkäni lähtikin vaeltamaan, mutta sain sen parin minuutin päästä takaisin - oli se ehtinyt seikkailla pari riviä eteenpäin. Aikaisempiin kohtuullisen rauhallisiin keikkoihin tottuneena tämä oli aika shokki, mutta tiedänpä mitä odottaa seuraavalla kerralla. Ja tiedän laittaa paremmat kengät... Hauskaa oli silti, vaikka ilmastointi ei ollut päällä ja kuuma oli.

Viikon kohokohta oli Matenrou Operan kiertuefinaali Roppongilla. Ostin lipun heti kun ne tulivat yleiseen myyntiin, joten sain todella hyvän paikan noin salin puolivälistä melkein korokkeen reunalta, eli näin koko lavan hyvin! Konsertti itsessään läheni täydellistä.

Opera sai paljon kukkia

Viikon viimeinen konsertti oli Anli Pollicinon kiertueen aloitus Utsunomiyassa. Ihan "sattumalta" päädyin juuri sinä viikonloppuna käymään Nikkoossa joka on ihan Utsunomiyan lähellä... Chibasta junalla menee lähemmäs kolme tuntia. Anli menetti basistin viikkoa ennen, mikä valitettavasti vähän taisi vaikuttaa, eikä ne olleet ihan niin hyviä kuin ennen... Ei silti, että olisi ollut muuta valittamista kuin se, että seuraavana päivänä oli koulua, ja kirjoitelma kirjoittamatta. Väänsin sen kirjoitelman junassa pikaisesti ja väsyneenä, joten jälki ei todennäköisesti ollut kovin kaunista.

Kämpässä jatkuu torakoidenvälttelysiivous. Ostin juuri homeenestoainetta, joka toivottavasti tehoaa kylppärin ikuiseen homeongelmaan... Toivon, että siivoaminen vähentää tulevien torakoiden määrää. Asiaa ei auta se, että koulutehtäviä ja muita Pakottavia Menoja on niin paljon, että siivoamiselle tai muullekaan ei jää aikaa...

Matkailua, osa 6: Kobe

Kun koulunalun kiireet on tässä hieman helpottaneet, saatte kevätlomamatkan osan 6, eli Kobe. Vietin siellä yhden hyvin aurinkoisen päivän.

Näin käy kun maanjäristys iskee

Kävin nopeasti Koben päänähtävyyksistä Meriken parkin, jossa sijaitsee mm. maanjäristysmuistomerkki. Se on alue satamasta, joka on jätetty korjaamatta suuren maanjäristyksen jälkeen. Aika hurjalta se kieltämättä näytti...

Meriken parkista löytyy myös tällainen suihkulähde

Lounaaksi kävin syömässä kuuluisaa Koben nautaa. Oma annokseni oli 60g naudan vähemmän hyvää lihaa, ja siitä varoitettiin, että se voi olla hieman sitkeää. Sanoisin kyllä, että oli mureinta lihaa mitä olen ikinä syönyt... Ja samalla myös maukkainta.

Noin tunnin junamatkan päässä Kobesta oli toinen päivän päänähtävyksistä, Arima onsen. Se on pieni kylä, jossa on tuhat vuotta käytössä ollut, kuuluisa onsen. Vettä oli kahta laatua, "kultaista" ja "hopeista". Nimet johtuvat veden väristä, toinen on oranssihtavaa ja sameaa, toinen täysin kirkasta. Kävin sellaisessa onsenissa lillumassa, josta löytyy kumpaakin.

Kävelymatka kylpylälle

Kultainen kylpy

Hetken aikaa lilluttuani pari ystävällistä rouvaa tuli kertomaan, että poskeni ovat punaiset. Niinhän ne oli, mutta se taisi johtua ihan vain siitä, että suomalainen ei ole tottunut istumaan niin kuumassa vedessä... Kylpylän yleisillä alueilla liikuttiin yukata (=puuvillainen aamutakkia muistuttava asia) päällä. Onnistuin jotenkin valikoimaan noin kolminkertaisesti minunkokoiselleni tarkoitetun yukatan. Oli muuten hassu näky, kun koitin olla hukkumatta kankaan sisään samalla kun kipitin pukuhuoneiden välillä...

Meinasin jo hetken innostua löytäneeni jonkin erikoisemman saunan, kun seinässä mainostettiin kuumakivisaunaa. Se olikin tylsän tavallinen suomalaista saunaa muistuttava huone, jossa ei ollut televisiota (Osakan vastaavassa oli), kiukaalle ei saanut heittää vettä ja valaistuksen hoiti suuri sininen kivi huoneen keskellä. Viivyin siellä ehkä 20 sekuntia, eli sen ajan että näin ilman silmälaseja, missä olen.

Saunan vieressä oli 20-asteinen kylmäallas. Pääsin sinne polvia myöten, kunnes tuli niin kylmä, että oli pakko mennä pois. Altaan vieressä seinällä oli suuret varoituskyltit kertomassa, että vesi on kylmää, ja sinne on mentävä varovasti.