Sakura tuli ja meni - eli kevät on täällä. Sää muistuttaa Suomen kesää, lämpötila pyörii siinä 20 asteen pinnalla päivisin. Mielenkiintoista kyllä, viimeisen kuukauden aikana on satanut joka torstai.
Kevätlukukausi alkoi. Valitsin japaninkurssien lisäksi tälle lukukaudelle kursseja, jotka käsittelevät Japanin populaarikulttuuria, taloutta ja tabuja. Valinnanvaraa ei ollut liikaa, sillä englanninkielistä opetusta oli tarjolla muutenkin vähän, mutta kaksi opettajaa perui kaikki kurssinsa... Otin siis oikeastaan kaikki, jotka sopivat lukujärjestykseen. Tabukurssin aihe on todella kiinnostava (käsittelemme mm. yakuzaa, love hotelleja, 18+ ja kultteja), mutta opettaja tekee siitä vähemmän mielenkiintoisen... Kurssin tehtävät ovat ihmeellistä piipertämistä (arvosana määräytyy lehtileikemielipidetiesminkäkollaasin perusteella). Muuten kurssit vaikuttavat mielenkiintoisilta!
Japaninkurssit teettävät töitä noin tuplasti syyslukukauteen verrattuna. Nyt meillä on joka viikko 2 sana/kielioppitestiä, kanjitesti ja yksi puhtaasti kielioppitesti. Lisäksi tulevat tietysti läksyt ja jokaviikkoiset kirjoitelmat. Asiat eivät sinänsä ole vaikeita, mutta työn määrä on valtava. Nyt minulla ei ole hyppytuntejakaan kuin torstaisin, joten läksyt pitää tehdä käytännössä aina kotona.
Tuntini alkavat melkein joka päivä vasta toisen periodin aikaan, eli 10.30! Saan nukkua pitkään!
Kauppoihin on tullut myyntiin torakka-ansat. Koska ilmankosteus lisääntyy ja päivät pikkuhiljaa lämpenee, myös torakka-aika lähestyy... Pitäisi tehdä kunnon kevätsiivous, ja toivoa parasta. En halua torakoita kämppään... Hyttysiä on jo, ne huomaa siitä, että iholle ilmestyy paukuroita. Kaikki muut ötökät on todella paljon liian isoja, mutta hyttyset on niin pieniä, että niitä ei näe eikä kuule.
Tänään alkoi Golden Week. Se on monen kansallisen vapaapäivän suma. Yleensä se tarkoittaa, että noin viikon verran on lomaa. Tänä vuonna ensi viikon maanantai ja perjantai ovat työpäiviä, mutta muuten on lomaa. Minulle se tarkoittaa keikoillakäyntiä ja matkailua!
perjantai 29. huhtikuuta 2016
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Kirsikankukat
Tänä vuonna kirsikan kukinta alkoi normaalia aikaisemmin, mutta myös kesti pitkään. Normaalisti kukat kestävät noin viikon, tänä vuonna lähemmäs kaksi. Lajikkeitakin on useita, jotkut kukkivat jo maalikuun alussa ja myöhäisimmät huhtikuun puolen välin paikkeilla.
Kuvaaminen oli todella vaikeaa, sillä puut on isoja ja kukat pieniä. Lisäksi Valo oli aina väärä: joko oli pilvistä ja kukat ei erottuneet taivasta vasten tai liian kirkasta joten kukat hukkuivat valoisuuteen. Siksi kuvat eivät anna todellakaan oikeutta varsinaiselle näylle.
Lajikkeita on väreiltäänkin kaikkea valkoisesta kirkkaan pinkkiin. Koko Japani tuntuu menevän sekaisin kun kukinta alkaa. Niin taisin mennä minäkin, kokonaisuudessaan taisin ottaa yli 1000 kuvaa pelkästään sakurasta...
Alla kuvista osa. Kuten aina, suurentaminen tapahtuu klikkaamalla.
Kuvaaminen oli todella vaikeaa, sillä puut on isoja ja kukat pieniä. Lisäksi Valo oli aina väärä: joko oli pilvistä ja kukat ei erottuneet taivasta vasten tai liian kirkasta joten kukat hukkuivat valoisuuteen. Siksi kuvat eivät anna todellakaan oikeutta varsinaiselle näylle.
Lajikkeita on väreiltäänkin kaikkea valkoisesta kirkkaan pinkkiin. Koko Japani tuntuu menevän sekaisin kun kukinta alkaa. Niin taisin mennä minäkin, kokonaisuudessaan taisin ottaa yli 1000 kuvaa pelkästään sakurasta...
Alla kuvista osa. Kuten aina, suurentaminen tapahtuu klikkaamalla.
Shidarezakura - riippuva sakura Shinjuku Gyoenissa
Aikainen sakura Kamakurassa
Ookanzakura - aikainen lajike Uenossa
Ookanzakura
Shinjuku Gyoen
Somei yoshino - se odotetuin lajike
Shidarezakura, Rikugien.
Rikugienin isompi shidarezakura. Ei meinannut mahtua kuvaan..
Shidarezakura
Rikugienin shidarezakura päivänvalossa, kokonaisuudessaan
Ueno
Ueno
Ueno
Naka-Meguro - joki, jonka varrella on kilometritolkulla sakuraa
Chidoriguchi
Kun sakura-aika alkaa olla ohi, käy näin. Ihan kuin lunta!
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Reissut, osa 5: Mito ja Osaka
Mito ja Osaka saavat tyytyä yhdistettyyn postaukseen, koska kummastakaan ei ole paljoa sanottavaa.
Osakassa kävin lähinnä nukkumassa. Osakan nähtävyyksiä katselin vain yhden päivän, ja silloinkin piti sataa.. Lopulta vain aamupäivän satoi, vaikka säätiedotuksen mukaan silloin piti olla aurinkoista ja illalla sataa.
Mitoon lähtö viivästyi, kun herätyskelloni oli unohtunut äänettömälle. Siinä se siis välkkyi mutta ääntä ei kuulunut, joten nukuin mukavan pommiin. Pääsyy miksi sinne ylipäänsä lähdin oli Matenrou Operan konsertti, mutta olin suunnitellut katsovani nähtävyyksiä aamupäivästä. Se tällä kertaa jäi, muta konserttiin ehdin hyvin. Kuvia otin 0 kpl.
Konsertti oli hyvä. Settilista oli ihan paria kappaletta lukuunottamatta sama kuin maaliskuun alussa Kashiwassa.
Osakassa kävin lähinnä nukkumassa. Osakan nähtävyyksiä katselin vain yhden päivän, ja silloinkin piti sataa.. Lopulta vain aamupäivän satoi, vaikka säätiedotuksen mukaan silloin piti olla aurinkoista ja illalla sataa.
Koko Osakassa käyntini syy on tässä
Paljon söpöä ruokaa!
Söin idolini : <
Jos ette ole vielä katsoneet Gudetamaa, suosittelen lämpimästi. Youtubesta löytyy englanniksi tekstitettyinä.
Ruokaaaa!
Glico-mies. Glico valmistaa hyviä herkkuja.
Takoyaki! Eli mustekalapalleroita.
Osakan linna, ettei kaikki kuvat ole pelkkää ruokaa...
Mitoon lähtö viivästyi, kun herätyskelloni oli unohtunut äänettömälle. Siinä se siis välkkyi mutta ääntä ei kuulunut, joten nukuin mukavan pommiin. Pääsyy miksi sinne ylipäänsä lähdin oli Matenrou Operan konsertti, mutta olin suunnitellut katsovani nähtävyyksiä aamupäivästä. Se tällä kertaa jäi, muta konserttiin ehdin hyvin. Kuvia otin 0 kpl.
Konsertti oli hyvä. Settilista oli ihan paria kappaletta lukuunottamatta sama kuin maaliskuun alussa Kashiwassa.
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Wtf, Japan?
Halusin melonisoodaa. Sain meloni-hyytelö-soodantapaista asiaa (se oli hiilihapotettua hyytelöä jossa oli hyytelönpaloja seassa. Kai se oli tarkoitus juoda...). Joskus kannattaa lukea mitä purkin kyljessä lukee...
Mielenkiintoisin havainto oli, että hiilihappo tuntuu hyytelön sisältä juotuna todella kummalliselta.
Terveisiä yliopiston vessasta
Myös tämä lappu on bongattu vessan seinältä.
Kiitos.
Pahiskanaa! Oli niin kallista ettei syöty. : <
Lehmäkirjat vapaudelle
???
Englanti on vaikeaa. Tämä nyt oli vielä harmittomammasta päästä...
Rikoin riisinkeittimeni. Että jos keittiötä imitoiva osio luolasta oli aiemmin vaikea käyttää, nyt se lähenee mahdotonta. Katsotaan, kauanko jaksan koittaa keittää riisini kattilassa...
lauantai 2. huhtikuuta 2016
Reissut, osa 4: Kioto
Turistimatkailu, osa "kuka on ottanut näin paljon kuvia, tässä selaamisessa menee ikuisuus", eli Kioto. Viihdyin siellä kolme päivää, eli ehdin kivasti kaikki perus turistinähtävyydet.
Ensimmäinen kuva minkä Kiotosta sain, oli se, kuinka paljon siellä on vuoria! Vuoria on joka puolella! Toinen huomio oli, että siellä oli siitepölyä. Niin saatiin allergiakausi avattua myös Japanissa. Huvittavaa oli, että puolen tunnin junamatkan päässä Osakassa ongelmaa ei ollut, mutta Kiotossa alkoi aina se ihana niiskutus ja aivastelu.
Pakollinen vihreä tee -jäätelö. Oli hyvää!
Vuori! OwO
Arashiyaman bambumetsä
Joki Arashiyamalla
Kuten kuvista näkyy, kävin Arashiyamalla. Siellä on todella kaunis bambumetsä, pyhäkkö ja joki. Ja vuoria!
Sieltä jatkoin matkaani Fushimi Inari taishalle, joka on Inari-ketulle omistettu shinto-pyhäkkö. Inarin uskotaan toimivan jumalten viestinviejänä. Tälle pyhäkölle mennään katsomaan sen yli tuhatta oranssia torii-porttia, jotka olivatkin aika vaikuttava näky.
Tapasin junassa matkalla Arashiyamalta Inariin kiinalaisen naisen, jonka kanssa päädyin viettämään lähes koko päivän. Tunsin oloni todella epäsuomalaiseksi, kun tosta noin vaan todettiin, että suunnitelmat on samat joten mennään yhdessä. Kyseinen ihminen osoittautui vieläpä todella mukavaksi.
Ilmatkin oli todella kesäiset, joten totta kai otin vain talvivaatteita mukaan...
Käväisin Inarissa. Japanista löytyy myös Niihama!
Tämä temppeli on rakennettu käyttämättä yhtäkään naulaa!
Katunäkymää
Kiyomizudera yöllä
Satuin tulemaan paikalle sopivasti Kiyomizuderan yövalaistusfestivaaleille. Koko Gionin alue oli valaistu lyhdyin, ja Kiyomizuun pääsi sulkemisajan jälkeen erillisestä maksusta katselemaan valaistusta. Tuo ruskalta näyttävä puu on ume, joka oli Kiotossa vielä kukassa vaikka Tokiossa kukat on jo pitkälti tippuneet.
Ryoan-ji
Kiotossa on useampikin tunnettu kivipuutarha. Kävin katsomassa niistä kahta, Ryoan-jilla ja Ginkakujilla. Vaikuttavia olivat, vaikka kumpikaan ei ollut täysin pelkkää kiveä - seassa oli myös sammalta. Kumpaakin näkemistäni puutarhoista mainostettiin sillä, että ne muistuttavat tiikeriemoa, joka johdattaa poikaset joen yli. Tiikereitä näkyy paljon myös vanhoissa liukuovissa maalattuina, joissa ne kuvataan naaraspuolisina leopardeina.
Kinkakuji
Kioton suurimpiin nähtävyyksiin kuuluvat Kinkakuji ja Ginkakuji, eli kultainen ja hopeinen paviljonki. Hopeista paviljonkia ei koskaan päällystetty hopealla, vaikka tarkoitus oli, mutta kultainen paviljonki tosiaan on lehtikullalla päällystetty. Pilviselläkin säällä näky oli kaunis. Kävin siis kummassakin, mutta Ginkakujin kuvat ovat tähän hätään hautautuneet jonnekin...
Puhelimeni kamera sekosi Kiotosta niin, että se alkoi ottaa kuvia itsekseen. Siksi suurin osa kuvista näyttää tältä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)